Mie Goreng eli paistetut nuudelit indonesialaisittain

12/09/2011

Ehdoton lempparini indonesialaisesta keittiöstä on Mie (tai Mee) Goreng, eli paistetut nuudelit. Loman jälkeen ensimmäinen ruoka, jota kokkasin, olikin sitten indoikävissäni kyseinen sapuska. Eihän se samalta maistunut, kuin hiostavan kuumassa Jakartassa ravintolakärrystä ostettuna, mutta varsin hyvää silti. Reseptiin katsoin hieman mallia Taste.com.au:sta.

Tofun sijaan ruokaan voi käyttää halutessaan esimerkiksi porsasta, katkarapuja tai kanaa. Muutenkin sekaan voi heittää mitä nyt ikinä jääkaapin perillä sattuu pyörimään, kyseessähän on ikäänkuin indonesialainen pyttipannu.

CR226132

Mie Goreng, paistetut nuudelit
2:lle
150 g nuudeleita (esim. udon)
loraus öljyä
2 kananmunaa
suolaa, mustapippuria
valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl raastettua inkivääriä
1 pieni tulinen chili hienonnettuna
1 pieni sipuli ohuina puolirenkaina
200 g tofua
1 porkkana ohuina tikkuina
75 g sokeriherneitä ohuina suikaleina
kourallinen ituja (mung)
1 rkl ketjap manisia (makeaa soijakastiketta)
1 rkl chilikastiketta (sambal)
1,5 dl vettä
ruohosipulia silputtuna
lisää sambalia tarjoiluun

Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan al denteksi. Siivilöi, jäähdytä, siirrä sivuun odottamaan.
Vispaa kananmunien rakenne rikki kulhossa ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista ohut omeletti kuumalla, öljytyllä pannulla molemmin puolin. Käännä munakas rullalle ja suikaloi. Jätä sivuun odottamaan.
Kuumenna isolla pannulla hieman öljyä ja freesaa valkosipulia, inkivääriä,chiliä ja sipulia muutaman minuutin ajan. Lisää tofu ja porkkana ja paista muutama minuutti lisää. Lisää sitten sokeriherneet ja pyöräytä sekaisin. Yhdistä kupissa vesi, ketjap manis ja chilikastike. Lisää pannuun nuudelit, mausteliemi, idut sekä munakassuikaleet ja anna kaiken kuumentua. Maista ja lisää maun mukaan lisää ketjappia ja chilisoossia sekä suolaa ja pippuria. Sirottele annosten päälle silputtua ruohosipulia ja nauti sambalin kera.

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.