Kun hinta ja laatu eivät kohdanneet

28/05/2013

kuva(98)

Kokoonnuimme ihanaisten blogimimmien kanssa viime viikolla sunnuntaibrunssille Le Havreen. Seuraa ja voisarvia lukuunottamatta ravintolakokemus oli melkeinpä katastrofi.

Aloitimme brunssin Jaanan, Jytiksen ja Merituulin kanssa kilistelemällä kuohuvaa. Kyllä siinä meinasi hymy hyytyä, kun tarjoilija kaartoi Chill Out -pullon kanssa pöytään ja oli ihan tosissaan. Alkossa alle kahdekaan euroon myytävä skumppa maksoi neljä euroa lasi, ei siis mikään riistohinta, mutta katteet ainakin ovat kohdallaan. Ja vaikka kupliva on aina kuplivaa (eli uppoaa meikälikkaan), niin Le Havren upeissa puitteissa tuntui Chill Out vitsiltä.

Itse brunssibuffakin tuntui valitettavasti vitsiltä: kauheesti kaikkee, muttei oikein mitään kuitenkaan. Pekonifanien pettymykseksi pekoni oli palanutta ja kivikovaa, munakokkeli mautonta ja kuivaa, juustot valmiita ja jo kuivahtaneita siivuja, pasta purkkipestosalaatissa ylikypsää, jatkanko? Sen sijaan croissantit oli osattu ottaa pakkasesta pellille ja paistaa täydellisiksi, hyviä olivat myöskin pikkubratvurstit sekä chorizo-piiras ja yllättäen hyväksyvää mumimaa kerännyt kananmuna-savusimpukka-pinaattisalaatti. Kahvi oli hyvää, samoin jälkkäripöydän antimet: tähtianis-pannacotta, mukavan mutaiseksi jätetty valkosuklaabrownie sekä passionmousse – mutta se, onko keittiöllä ollut jälkiruokien(kaan) suhteen muuta tekemistä, kuin laatikon avaaminen, jäi epäselväksi.

jälkkärit olivat kaikessa valmisruokaisuudessaan brunssin parasta antia.
jälkkärit olivat kaikessa valmisruokaisuudessaan brunssin parasta antia.

26,50 € on käsittämätön hinta Le Havren brunssista. Kaunis ravintolasali ja keskeinen sijainti rautatientoria vastapäätä voisivat motivoida brunssikonseptin kehittämiseen. Vähemmän on enemmän, laatua määrän sijaan ja niin edelleen. En voi siis suositella, mutta onneksi seura oli hersyvän hysteerisen parasta ja ylensyömisen sijaan keskityimme ruoan sättimiseen sekä höpöttämiseen ja juoruiluun.

Seuralaisteni brunssituomiot voi käydä lukaisemassa Kulinaarimuruista ja Sillä sipulista.

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.