KANATAQUITOT JA TÖRKEÄN HYVÄ PICO DE GALLO

03/09/2014

Kanataquitot / Hannan soppa

WTF is taquito?

Taquito, myös flautana tunnettu meksikolainen ruokalaji, on useimmiten lihalla, kanalla tai juustolla täytetty ja tiukaksi rullaksi kääritty tortilla, joka paistetaan rapsakaksi sopivan reilussa määrässä kuumaa öljyä (ilmeisesti tänäkaloreitavälttävänäpäivänä jengi paistaa taquitoja myös uunissa, mutta mitäs hauskaa siinä on?). Törmäsin tähän jumalaisen herkulliseen ruokalajiin ihan sattumalta, kun pähkäilin, että minne käytän muutaman ylijääneen tortillalettusen.

Lopulta aika monta reseptiä läpi googleteltuani päätin yhdistää yksinkertaiset kanataquitot kaalisalaatin, avocadosoossin ja simppelin-mutta-ah-niin-sairaan-hyvän pico de gallon kanssa. Onhan tässä vähän pilkkomista ja näpräämistä, mutta lopputulos on kaiken vaivan arvoista.

guacamole / Hannan soppa

Tämän ruoan myötä korkkasimme myös Vietnamin marmorivuorilta raahaamamme muutamakiloisen morttelin, joka jo hieman surkeana odotti pöydän reunalla käyttöön pääsyä. Piti olla jotain spesiaalia, tiedättehän.

Luokittelen ranskalaisen luomutipun melko spesiaaliksi, joten otin paketin Familialta saamaani luomu kananpojanrintaa sulamaan, maustoin ne vain suolalla ja pippurilla ja paistoin uunissa kypsiksi.

Tämä ruoka on hyvä muistaa myös ensi viikolla starttaavan hävikkiviikon myötä – edellispäivän aterialta jääneet broiskut voi hyvin käyttää taquitoihin.

chicken taquitos, guacamole / Hannan soppa

KANATAQUITOT

2:lle

*

6 pientä maissitortillaa (esim. Nuevo Progreso)

2 kypsää (luomu)broilerinrintaa

hammastikkuja

öljyä paistamiseen

pico de gallo:

1 tomaatti

1 kevätsipuli

½ chili

tuoretta korianteria

1 valkosipulin kynsi

suolaa & mustapippuria

avocadosoossi:

2 kypsää avocadoa

1 salottisipuli

½ sitruunan mehu

tuoretta korianteria

½ chili

1 valkosipulin kynsi

2 rkl vettä

suolaa

lisäksi:

kaalisalaattia (esim. coleslaw)

 

Valmista ensin kaalisalaatti jääkaappiin tekeytymään. Itse vain maustoin kaaliraasteen suolalla, mustapippurilla ja sitruunamehulla ja sekoitin joukkoon sopivasti majoneesia.

Valmista pico de gallo: leikkaa tomaatit neljään osaan, poista siemenet ja hienonna. Hienonna kevätsipuli, chili, valkosipulinkynsi ja noin puolet korianteripuntista. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta mieluisaksi suolalla ja mustapippurilla.

Valmista avocadosoossi: halkaise avocadot, poista kivet ja kaavi hedelmäliha mortteliin tai kulhoon. Muussaa avocadot, mutta älä ihan hienoksi. Hienonna salottisipuli, korianteri (noin puolet puntista), chili ja valkosipulin kynsi, sekoita ne avocadomössön sekaan. Mausta sitruunamehulla ja suolalla, notkista vedellä.

Lopuksi valmista taquitot: riivi kypsät rintalihat käsin suikaleiksi. Jaa liha tortillaletuille, kääri tiukalle rullalle ja sulje rullat parilla hammastikulla. Kuumenna pannu ja paista taquitot reilussa määrässä melko kuumaa öljyä kauniin kullanruskeiksi kaikilta puolilta. Poista hammastikut ja tarjoile kaalisalaatin, pico de gallon ja avocadokastikkeen kera.

***

Käyttämäni luomu kananrinnat sain Familialta testattavaksi

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.