HANNAN SOPAN RUOKALISTA 4/52

22/01/2018

Iloista uutta viikkoa kaverit! Vietin viime viikon yhtenä NBE Finlandin host bloggaajana surraten pitkin Lahden seutua ja Helsinkiä. Olin kaavaillut julkaisevani muutaman vain viimeistelyä kaivanneen blogipostauksen viikon aikana, mutta ohjelma oli vauhdikas ja päivien päätteeksi huomasin kaipaavani vain muutaman sivullisen dekkaria ja unta kaaliin. No mutta, onneksi ne postaukset odottavat ja tiedän, että ette tekään minnekään viikon blogihiljaisuuden myötä katoa. Nbe-seikkailuista on luvassa juttua myös tällä puolella, ikimuistoisten kokemusten ja uusien ihanien ystävien lisäksi viikko toi mukanaan rutkasti uusia ideoita bloggaamiseen.

Tämän viikon ruokalistalla on monenlaista herkkua, kuten tomaattista nyhtökaurapastaa ja intialaista voihärkistä. Vegaaneille tai vegaanista tammikuuta viettäville olen laittanut linkin perään sulkuihin reseptin veganointivinkit, jos ohje pitää sisällään jotain eläinperäistä.

Vieraslinkki vie tällä kertaa yhteen lemppariblogiini, Ruoka-alkemistiin. Jennillä on hauskoja reseptejä, kuten linkkaamani korelaiset tofupatongit osoittavat. Ruoka-alkemistin reseptit ovat vegaanisia eivätkä sisällä valkoista sokeria. Joukossa on myös paljon gluteenittomia ohjeita ja nämäkin patongit voi helposti toteuttaa gluteenittomilla patongeilla.

Herkullista viikkoa sinne! Jos kokkailet reseptejäni, niin olisi ihanaa löytää ne Instagramista #hannansoppa-tägin takaa!

maanantai: Uunibataatit papujen ja fetan kanssa (käytä vegaanista fetaa tarvittaessa)

Kuva: Jenni / Ruoka-alkemisti

tiistai: Korealaiset tofuleivät Ruoka-alkemistin tapaan

keskiviikko: Linssi-kookoskeitto

savuotfukiusaus / Hannan soppa

torstai: Savutofukiusaus

tomaattinen nyhtökaurapasta / Hannan soppa

perjantai: Tomaattinen nyhtökaurapasta

lauantai: Nokkostortillat tofulla, ruusukaalilla ja inkamarjasalsalla (valmista jogurttikastike esim. kaurafraichesta, jos haluat ruoasta vegaanisen)

sunnuntai: Intialainen voihärkis (vaihda voi kookosöljyyn halutessasi vegaanisen ruoan)

viikon herkku: Avokado-suklaamousse

♥ seuraa Hannan soppaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

PS. Mikäli et halua missata näitä viikottaisia ruokalistoja, niin sivupalkista voi tilata postaukset suoraan sähköpostilaatikkoon!

PPS. Kirjani KASVIS on ilmestynyt ja tilattavissa esim. Adlibriksestä*!

 

*affiliate-linkki

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.