HÄÄBRUNSSIN TATTARIGRANOLA

12/04/2015

Hääbrunssin menun esittelinkin teille viime postauksessa ja nyt on vuorossa ensimmäinen resepti. Granolaa olen tehnyt useasti ennenkin, mutta tällä kertaa ihanaisen banaanigranolan sijaan kokeilin vähän uudenlaista reseptiä tattarisuurimoista.

jogurttia, granolaa ja marjoja / Hannan soppa

Tattarigranolasta saa gluteenitonta käyttämällä aitokaurahiutaleita tai korvaamalla kauran esimerkiksi hirssihiutaleilla. Peruskaurahan on myös periaatteessa gluteenitonta, mutta usein sitä käsitellään samoilla laitteilla ja samoissa linjastoissa, kuin muitakin viljoja, jolloin sen sekaan on saattanut joutua gluteenia.

Tällä kertaa sekoitin granolan joukkoon vain pakastekuivattuja vadelmia, mutta muutkin kuivatut marjat ja hedelmät sopivat hyvin. Myös pähkinöiden ja siemenien suhteen vain mielikuvitus (ja kaapista löytyvät pussinpohjat) on rajana.

Tarjoilimme granolan turkkilaisen jogurtin ja marjojen kanssa. Täydellistä.

tattarigranola / Hannan soppa

TATTARIGRANOLA

*

 4 dl tattarisuurimoita

2 dl kaurahiutaleita

3 dl erilaisia pähkinöitä ja siemeniä

0,5 dl kookosöljyä

0,5 dl hunajaa

1 tl kanelia

ripaus suolaa

2 dl kuivattuja hedelmiä ja marjoja

2 dl paahdettuja kookoslastuja

 

Liota tattaria vähintään neljä tuntia. Huuhtele huolellisesti ja valuta. Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Sekoita keskenään kaikki ainekset kuivattuja hedelmiä ja marjoja ja kookoslastuja lukuunottama (sula kookosöljy ja hunaja tarvittaessa vesihauteessa). Levitä granolla uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda uunissa rapeaksi (n. puoli tuntia). Sekoittele aina välillä ja tarkkaile, ettei granola pääse palamaan.

Anna valmiin granolan jäähtyä. Sekoita sitten joukkoon tarpeen mukaan pienityt kuivatut hedelmät ja marjat sekä paahdetut kookoslastut.

Säilytä granolaa tiiviissä lasipurkissa ja nauti esimerkiksi jogurtin kera.

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.