Bataattipölkkyjä pöytään

13/04/2011

Dipbailuillan reseptejä riittää vielä pariin postaukseen. Nyt ovat vuorossa bataattipölkyt ja makeansipulinen kermaviilidippi. Bataatti”ranskalaiset” ovat mainio vaihtoehto ranskanperunoille, tosin samanlaista rapsakkuutta niihin ei oikein uunissa saa. Mausteisen addiktoivia ne ovat jokatapauksessa. Pikkusiskoni toiveesta tarjolla oli myös ns. perinteistä dippiä, eli kermaviiliin valmistettua. Kermaviilikin kannattaa maustaa itse eikä turvautua niihin valmiisiin maustepussukoihin, nimittäin esimerkiksi lähestulkoon kaikki Taffelin ja Estrellan dippiainekset sisältävät natriumglutamaattia.

Bataattipölkkyjen resepti on maan mainiosta Kalyn’s Kitchen -blogista, josta löytyy huikea määrä herkullisen kuuloisia vhh-reseptejä. Mausteita voi varioida oman mielensä ja maustekaappinsa sisällön mukaan lähes rajattomasti.

Sipuliseen kermaviilidippiin otin mallia Babblen The Family Kitchenistä ja se osoittautui oikein raikkaaksi seuralaiseksi bataattipölkyille.

bataattipölkyt

Mausteiset bataattipölkyt
1 pieni bataatti per ruokailija
oliiviöljyä
jauhettua korianteria
jauhettua savupaprikaa
kuivattua oreganoa
cayennenpippuria
suolaa
Kuori bataatit ja leikkaa ne mukavan kokoisiksi pölkyiksi. Sekoita kulhossa mausteet tilkkaan oliiviöljyä ja kääntele bataattipölkkyjä seoksessa, kunnes maustetta on tasaisesti kaikissa bataateissa. Mausteita saa käyttää ihan reilulla kädellä, oman maun mukaan. Levitä bataattipölkyt pellille leivinpaperin päälle ja paahda uunissa 215 asteessa välillä käännellen n. 20 minuuttia, kunnes ovat pehmeitä ja hieman tummuneita. Tarjoile kuumina.

sipulidippi

Sipulinen kermaviilidippi
1-2 rkl voita
1 pieni punasipuli
200 g (luomu)kermaviiliä
1-2 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunankuorta
suolaa
mustapippuria
Kuumenna pannu ja sulata voi miedolla lämmöllä. Hienonna sipuli ja lisää pannulle. Paistele sekoitellen, kunnes sipulit ovat täysin pehmenneitä ja makean makuisia. Anna jäähtyä.
Sekoita sipulit kermaviilin joukkoon ja mausta sitruunanmehulla ja -kuorella, suolalla ja mustapippurilla. Anna maustua hetken aikaa jääkaapissa ennen tarjoilua.

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.